23.6.13

back home


Kuuden tunnin istumisen jälkeen saavuin vihdoin kotiin. Mikä siinä on, kun on ollut pidemmän aikaa jossain muualla kuin kotona, niin koti tuntuu sen jälkeen ihan hassulta paikalta? Ainaki haisee ihan erilaiselta ja on siistimpää :-D Okei, meillä on aina kauheen sotkusta paitsi, kun lähdetään reissuun tai tulee vieraita. Satun olemaan yleensä ainoa, jolla olisi aikaa ja mahdollisuus siivota, mutta vihaan imurointia sun muuta. Tuskin olen ainoa.

Siinä junassa istuessa tajusin, että oikeesti Suomi on tosi kaunis maa. En erityisemmin koskaan ole ollut Suomea vastaan, mutten myöskään mitään kauheen positiivista ole keksinyt. Täällä Turussa on joka paikassa vaan sitä merta, merta ja merta eikä mitään kaunista järvimaisemaa. Kauhee tarve muutenkin päästä muuttamaan omilleni muualle. Turku ei tunnu yhtään omalta paikalta ja rehellisesti sanottuna tunsin suurta ahdistusta ja vihaa, kun juna pysähtyi Turkuun raiteelle 7. Kotona mua odotti myös kirje koulupaikasta. Tiesin heti hakiessani, että tulen pääsemään ensimmäiseen vaihtoehtoon. Hain Turun seudulle ja nyt pohdin vakavissani hakevani täydennyksessä jonnekin todella kauas tai ainakin selkeästi eri ympäristöön. Nythän mulla olisi todella hyvä sauma lähteä, kun muuten oon taas 3 vuotta sidoksissa tänne.

En nyt yhtään tiedä, mitä tälle blogille käy, kun kotiin päädyin. Jos yhtään palaan entiseen niin makaan vaan kotona enkä kuvaa mitään > en jaksa postata, koska ei ole sisältöä. Lukijat rakkaat, ehdottakaa mulle postausideoita? Videota tuskin alan tekemään, kun se ei viime kerrallakaan onnistunut, mutta kaikki muut ideat otan mielelläni vastaan! :-)
Kuvia niistä reissuostoksista tulee tässä myöhemmin, kunhan saan aikaiseksi.

20 kommenttia:

  1. Tee hiuspostaus :D jossa käyt läpi kaik sun vanhat hiustyylit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei helvetti :-D nojaa, harkitsen.

      Poista
  2. Tosi selkeitä kuvia ja kivoja postauksia ♥! Teksti vois mun makuuni olla vähän isompaa :)

    http://bambiza.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta :-D ja sehän on vaan mielipidekysymys.

      Poista
  3. Voi että kun ihania kuvia täällä, oot taitava! o: ja ihanan yksinkertanen ulkoasu :-) oot ihan järjettömän kaunis, oon kade :c

    cowswings.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. tosi ihana blogi(: sait uuen lukijan!:D

    http://lifeaspetra.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Ompa sulla upeita kuvia täällä :)

    VastaaPoista
  6. tosi kiva blogi ja upeita kuvia! Liityin lukijaksi!:)

    http://onelife-one.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo kissa!
    Mä taas rakastan Turkua ja merta. Vihaan niin paljon järvisuomea, vaikka se onkin kaunis paikka, mutta koko elämänsä harjujen ja järvien keskellä asuneena siihenkin kyllästyy sekä hämäläiseen ihmisluonteeseen. Rakastan merituulta, meren suolaisuutta ja sitä ympäristöä niin kaunista ja ihanaa <3

    http://lifewithsallas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on niin mielipidekysymyksiä aina. Yleensähän siitä ei tykätä, mitä itellä on vaan haluais just sen toisen :-D

      Poista
  8. Ekan kerran eksyin blogiisi ja tää vaikuttaa tosi kivalta! Mahtavia kuvia jne :) Liityin lukijaksi! :)

    http://reetta-s.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Banneri on musta vähän tylsä, musta tää valkonen simppeli ulkoasu tarvis ees vähän värikkäämpää/isompaa banneria! Muuten sun ulkoasu on sairaan hieno, kuvat on älyttömän upeita ja osaat selvästi kuvata! Osaat myös kirjoittaa hyvin ja kieliopillisesti, ja et käytä hyviöitä liikaa, joten jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No koko banneri on vähä hätästen kustu :-D mutta kiitosta!

      Poista